Kaneja pidetään yleisesti lemmikkeinä, ja nämä karkaavat melko usein. Lemmikkikanien koko vaihtelee melkoisesti: pienimmät ovat hädin tuskin oravaa kookkaampia, kun taas suurimmat voivat olla lähes jäniksen painoisia. Karkulaiskanit menestyvät huonosti. Luontoon jouduttuaan ne jäävät yleensä hyvin lyhytikäisiksi ja vain harvoin elävät vapaudessa talven yli. Kylien liepeillä tai pihapiirissä kanit voivat kuitenkin sinnitellä pitempäänkin. Helsingin kaupungin alueella on toistakymmentä vuotta elänyt kanikanta, joka hiljalleen on runsastunut ja laajentanut asuinaluettaan.

Jäljet

Kanin käpälät ovat paljon pienemmät kuin jänisten. Hyvässä jälkilumessa soikeat jälkipainallukset piirtyvät teräväkärkisinä. Takakäpälän jälki on alle 5 cm ja etukäpälän alle 4 cm pitkä. Kani ei juuri ole sopeutunut lumioloihin, joten se ei näytä levittävän varpaitaan kantopinnan lisäämiseksi hangessa. Kanin jälki voi olla vaikea erottaa jänisten keväisten ”hankipoikasten” jäljestä.

Piirroskuva villikanin jäljistä, etujalan jälki on 3-4 cm pitkä, takajalan jälki 4-5 cm.

Piirroskuva ja valokuva villikanin loikkajäljistä. Kanin jäljet ovat pienemmät kuin jäniksen, muistuttaa jäniksen poikasen jälkiä. Etu- ja takajalkojen jälkien kokoero on pienempi kuin jänisten. Kanin loikkajäljessä etujalat ovat usein rinnan.
Kuva: Dick Forsman. Wikman, M. 2005: Lumijälkiopas.

Jälkikuvio on jänismäinen, joskin selvästi pienempi. Paljon useammin kuin jäniksillä, kanin hyppyjäljessä etukäpälien jäljet ovat rinnan. Kiireettömässä ravinnonhakuhyppelyssä kanin askelpituus voi olla vain runsaat 20 cm. Kani on seurallinen, ja missä kaneja esiintyy, jälkiä voi olla runsaastikin.

 

 

Toteutettu yhteistyössä:

Logo Suomen Metsästäjäliitto ry. Logo Luonnonvarakeskus. Logo Suomen riistakeskus.