Kestävän kanalinnustuksen periaatteita
Kaikki metsäkanalintumme ovat lyhytikäisiä paikkalintuja ja ne ovat mieleistä ravintoa monille pedoille. Metsäkanalinnut munivat suuria poikueita, ja suotuisissa olosuhteissa syksyinen lintukanta voi olla moninkertainen keväiseen pesimäkantaan verrattuna. Toisaalta sääolosuhteiden ja petojen takia pesintä voi myös jollakin alueella jonakin vuonna epäonnistua lähes täysin, jolloin syksyllä metsässä tavataan lähes pelkästään aikuisia, yli vuoden ikäisiä lintuja. Kesällä kuoriutuneiden poikasten elossa säilymisen todennäköisyys kasvaa mitä vanhemmaksi ne varttuvat, mutta silti on aivan tavallista, että kesällä kuoriutuneesta vuosiluokasta kuolee jopa 90 prosenttia ennen seuraavaa kevättä.
Aikuisten lintujen säilyminen riippuu pitkälti talven lumiolosuhteista. Kaikki metsäkanalintumme ovat sopeutuneet paksulumiseen pakkastalveen. Märät, vähälumiset talvet ja jäinen hanki aiheuttavat metsäkanalinnuille hankaluuksia, kun ne eivät pääse lumen alle kieppiin sääolosuhteilta ja pedoilta suojaan. Valkoiseen talvipukuun vaihtavan riekon säilymiseen hengissä talven yli vaikuttaa lisäksi lumisen ajan pituus, erityisesti lumien sulamisen ajankohta, koska riekko ajoittaa talvipuvun vaihdon valoisuuden eikä lumitilanteen mukaan. Valkoinen riekko on helppo saalis lumettomalla maalla.
Edellä mainituista erityispiirteistä ja ympäristötekijöiden vaihtelusta johtuen metsäkanalinnuille on tyypillistä voimakkaat ja nopeat luontaiset, ainakin jossain määrin sykliset kannanvaihtelut. Ihminen on kannansäätelyn näkökulmasta peto siinä missä luontaisetkin pedot, ja metsästys voi paikallisesti lisätä metsäkanalintujen kuolleisuutta merkittävästi. Metsästysverotusta pyritäänkin säätelemään lintukantojen kehityksen mukaan, jotta metsästys olisi mahdollista myös tulevina vuosina ja tuleville sukupolville.
Valikoi nuoria lintuja saaliiksi
Metsäkanalintujen korkeasta luontaisesta kuolleisuudesta johtuen metsästys kannattaa kohdentaa nuoriin, samana vuonna kuoriutuneisiin lintuihin. Niiden todennäköisyys selvitä metsästyskauden yli on muutenkin pienempi kuin aikuisilla linnuilla. Lisäksi nuorten lintujen lisääntymismenestys ensimmäisenä keväänään, eli noin vuoden ikäisinä, on keskimäärin heikompi kuin vanhemmilla linnuilla. Noin vuoden ikäinen teeri- tai metsonaaras munii keskimäärin noin yhden munan vähemmän kuin vanhemmat lajitoverinsa. Ensikertalaisen kanalintunaaraan munat tai poikaset päätyvät myös todennäköisemmin pedon suuhun kuin pesinnässä jo edellisvuosina onnistuneen naaraan jälkikasvu. Metso- ja teerikoirailla lisääntymismenestyksessä on vielä suurempia eroja yksilöiden välillä kuin naarailla: soitimilla kokemus ja koko ovat eduksi. Niinpä nuoret – aikuisia kukkoja pienemmät ja kokemattomammat – kukot eivät yleensä pysty puolustamaan reviiriä soitimen keskeiseltä paikalta, eivätkä siksi juurikaan pääse ensimmäisenä keväänään parittelemaan. Helppoa parittelujen saanti ei ole jatkossakaan: vain harva pystyy nousemaan soitimen kuninkaaksi eikä suurin osa metso- ja teerikukoista pääse jatkamaan sukuaan lainkaan.
Nuorten lintujen valikointi saaliiksi onnistuu parhaiten painottamalla pyyntiä alkukauteen, jolloin poikueet ovat vielä ainakin osittain kasassa ja nuoria lintuja on vielä paljon elossa, sekä välttämällä pyyntimuotoja, joilla saaliiksi valikoituu pääosin aikuisia kukkoja. Tällainen pyyntimuoto on esimerkiksi metsästys teeren syyssoitimelta.
Säästä vanhat kukot – palkintona toimivat soitimet
Metson ja teeren ryhmäsoidin on vaikuttava luonnonnäytelmä. Erityisesti suuret, kymmenien teerikukkojen ja yli kymmenen metsokukon soitimet ovat kiinnostavia, myös teeri- ja metsonaaraiden mielestä. Naaraat suosivat soitimia, joilla on paljon kukkoja, ja ne jäävät yleensä pesimään sen soitimen läheisyyteen, jolla parittelivat. Tämä tarkoittaa, että suurten soitimien ympäristössä on yleensä paljon pesiä ja sen myötä myös paljon lintuja syksyllä metsästysaikaan. Lisäksi naaraat pesivät mielellään seuraavana vuonna lähelle paikkaa, jossa onnistuivat edellisvuonna poikueen kasvattamaan.
Metso- ja teerinaaraille on tyypillistä, että ne siirtyvät ensimmäisen syksyn ja talven aikana synnyinseuduiltaan joitakin kilometrejä, jopa joitakin kymmeniä kilometrejä pois. Tällä naaraat välttävät parittelun sukulaiskoiraidensa kanssa, jotka jäävät yleensä puolustamaan reviiriä kuoriutumispaikkansa läheiselle soitimelle. Suuri soidin houkuttaa muualta omaa elinpiiriään etsimään lähteneitä naaraita asettumaan soitimen ympäristöön elämään ja pesimään. Toimiva soidin saa siis aikaan tietynlaisen positiivisen kehityksen kierteen, jonka saa kuitenkin suhteellisen helposti pilattua näivettämällä soitimen liiallisella syyssoidinmetsästyksellä. Metson soidin on herkkä myös soitimella tai sen läheisyydessä tapahtuville hakkuille: jos metsäyhteys kukon päiväreviirin ja soidinpaikan välillä katkeaa laajan avohakkuun seurauksena, voi kukko etsiä toisen soidinpaikan.
Teeri- ja metsokukot alkavat käydä soidinpaikoillaan jo loppukesällä. Tämän niin sanotun syyssoitimen tarkoitus on katsastaa, ketkä kukoista ovat kevään raskaan soidinurakan ja sitä seuranneen sulkasadon jäljiltä vielä elossa, ja onko soitimelle vapautunut uusia reviirejä. Syyssoitimella siis tehdään jo ensimmäiset reviirivaraukset seuraavan kevään soidinta varten. Syyssoidin jatkuu metson ja teeren metsästysaikana syys-lokakuussa. Erityisesti teerikukot ovat tällöin helppo saalis soidinpaikan liepeillä aamuvarhaisella odottavalle metsästäjälle. Vanhat, soidinta hallitsevat ja soitimen paikan määräävät kukot tulevat soitimelle yleensä ensimmäisinä ja viettävät siellä eniten aikaa, niin keväällä kuin syksyllä. Tämä tarkoittaa, että syyssoitimelta metsästettäessä on suuri riski ampua juuri näitä soitimen elinvoimaisuuden kannalta tärkeimpiä yksilöitä. Harkitseva metsästäjä voi toki optiikkaa apuna käyttäen onnistua valitsemaan syyssoitimelta nuoren kukon saalikseen, mutta saaliin valikointi onnistuu muuallakin. Lisäksi nuoren teerikukon löytää syksyllä todennäköisemmin jostain muualta kuin syyssoitimelta vanhojen kukkojen seasta.
Mikäli metsästysseuran alueella on metson tai teeren soidin, kannattaa syyssoitimen rauhoittamista metsästykseltä harkita vakavasti. Muutaman aikuisen syyssoidinkukon säästäminen voi palautua useina lisäpoikueina seuran alueella seuraavana vuonna, kun kunnollinen soidin houkuttelee naaraita pesimään soitimen ympäristöön.
Ammu tasapuolisesti koiraita ja naaraita
Metsäkanalintujen lisääntymisjärjestelmät ovat aikojen saatossa kehittyneet niin, että ne toimivat parhaiten, kun kumpaakin sukupuolta on lintukannassa suunnilleen yhtä paljon. Erityisesti metso- ja teerisaalis painottuvat tilastojen ja tutkimusten mukaan kuitenkin voimakkaasti koiraslintuihin. Metsästysverotuksen (=osuus, joka syksyisestä kannasta metsästetään) ollessa pieni saaliin vinoumalla ei ole isossa mittakaavassa välttämättä suurta merkitystä, mutta paikallisesti voimakas koiraslintujen verotus voi näkyä pienentyneinä soitimina ja sitä myöten heikkona poikastuottona kyseisellä alueella.
Moni metsästysseura on perinteisesti kieltänyt koppelon, eli naarasmetson, metsästyksen alueellaan. Tällainen rauhoitus on voinut olla voimassa vuosikymmeniä. Aikuisten naaraslintujen säästämisestä ei kuitenkaan ole suurta apua, jos alueen soitimet eivät kukkopulan takia toimi kunnolla. Kannan elinvoimaisuuden kannalta on todennäköisesti järkevämpää jättää syksyllä ampumatta aikuinen metsokukko kuin nuori koppelo. Keskeistä on pyrkiä pitämään huoli, että aikuisia lintuja jää alueelle riittävästi, ja valikoida saaliiksi nuoria lintuja, kumpaakin sukupuolta.
Metsäkanalintujen metsästys on arvostettua perinteistä suomalaista eränkäyntiä, jossa pääasia ei ole saalis, vaan kokonaisvaltainen ja kiireetön luontoelämys. Kokonaisteerisaalis on joinakin vuosina ollut sinisorsasaaliin luokkaa, mutta yleisesti ottaen metsäkanalintusaalismäärät (luke.fi) ovat viime vuosina olleet melko maltillisia. Läheskään kaikki metsäkanalintumetsällä käyneet eivät saa saalista lainkaan. Esimerkiksi noin 100 000:sta metsäkanalinnustajasta teerisaalista on viime vuosina saanut keskimäärin noin 45 000 metsästäjää vuosittain. Pyy- tai metsosaaliin makuun pääsee vielä harvempi.
Saalis kannattaa hyödyntää mahdollisimman tarkkaan. Linnuissa, erityisesti metsossa ja teeressä, on lihaa muuallakin kuin rinnassa ja reisissä. Rangoista voi keittää maistuvan liemen tai keiton pohjan. Ehjät pyrstöt voi esimerkiksi suolata ja kuivata vaikka seinälle koristeeksi. Siipiä voi hyödyntää koiran koulutuksessa.
