Metsäkanalinnut ovat talousmetsien lajeja. Ne eivät pelkästään siedä metsänhoitotoimia vaan paikoin jopa hyötyvät taiten tehdystä metsänhoidosta.
Riistametsänhoito on metsäkanalintuja ja muuta riistaa suosivaa talousmetsien hoitoa. Se tähtää puuntuotantoon, mutta ottaa samalla huomioon riistan elinympäristövaatimukset. Riistametsänhoidon tavoitteena on erityisesti metsäkanalintujen elinympäristöjen säilyttäminen tai parantaminen. Sopivien elinympäristöjen määrä ja laatu vaikuttavat ratkaisevasti metsäkanalintujen runsauteen.
Ravintoa ja suojaa
Riistametsien tärkeät ominaisuudet liittyvät metsäkanalintujen perustarpeisiin, ravintoon ja suojaan. Hyvä riistametsä on tavallisimmin sekametsää, jossa on runsas mustikkavarvusto. Tavoitteena on metsämaisema, joka muodostuu rakenteellisesti monimuotoisista sekametsistä. Maanpinnan läheisyydessä suojan varmistavat runsas pensaskerros ja puuston koko- ja tiheysvaihtelu. Kuviotasolla tavoitteena ovat vähintään kolmen puulajin sekametsät. Rakenteellista monipuolisuutta riistametsiin luodaan jättämällä riistatiheikköjä ja välttämällä liiallista alikasvoksen raivaamista. Riistan voi ottaa huomioon sekä tasaikäisrakenteisessa että eri-ikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa.
Riistametsänhoito lyhyesti
• Säästä tiheikköjä ja alikasvosta kaikenikäisiin metsiin
• Suosi sekapuustoisuutta
• Raivaa vain ainespuun tyveltä – vältä liiallista siistimistä
• Säästä varvustoa ja pensaskerrosta
• Säilytä korvet sekä suon ja kankaan väliset vaihettumisvyöhykkeet metsäpeitteisenä
• Käytä eri-ikäisrakenteisen kasvatuksen menetelmiä sopivilla kohteilla
Maanomistaja päättää
Riistametsänhoito perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Metsänomistajat ovat avainasemassa riistanelinympäristöjen parantamisessa. Heillä on myös juridinen oikeus päättää, suositaanko riistaa metsänhoidossa vai ei. Monille maanomistajille riistametsänhoito on aiheena uusi ja vieras, mutta useimmiten suhtautuminen siihen on uteliaan kiinnostunutta. Riistaa arvostavalle metsänomistajalle riistametsänhoito voi olla hyvä ratkaisu, jossa yhdistyvät puuntuotanto ja virkistyskäyttöarvojen suosiminen.
Riistametsänhoidon menetelmät on kehitetty käytännön metsätaloudessa toimiviksi ja niiden taustalla on vankka tutkimustausta. Hyvin hoidetussa riistametsässä taimikonhoidot ja harvennukset tehdään ajallaan. Pääosin riistametsänhoidon menetelmät eivät aiheuta metsänomistajalle kustannuksia tai kustannukset ovat hyvin pieniä. Kustannussäästötkin ovat mahdollisia esimerkiksi vähemmän raivaussahatyön kautta.
Lisää riistametsänhoidon materiaaleja ja Riistametsänhoidon oppaan löydät www.riistametsa.fi (riista.fi).
Riistametsänhoidon verkkokurssilla voi opiskella aiheesta lisää.
Elinympäristöjen hoitoon liittyvät videot