Parhaassa iässä olevat naaraat synnyttävät eniten vasoja. Tämä tarkoittaa, että näillä naarailla on paras ”henkivakuutus”, sillä vasallisia naaraita ei kaadeta muun muassa eettisistä ja biologisista syistä.
Jos tuottavista naaraista halutaan pitää hyvää huolta, naaraiden metsästys voidaan kohdistaa pääasiassa yksinäisiin naaraisiin metsästyskauden alussa. Koko metsästyskauden ajan voidaan noudattaa periaatetta, että naarasta ei kaadeta heti sen jälkeen, kun sen viimeisin vasa on kaadettu.
Jos verotussuunnitelma tähtää naaraiden määrän vähentämiseen, on tavallisesti sopivaa kaataa paljon vasoja, jotta riittävän monta naarasta ”vapautuu” verotukselle. Sen lisäksi, että vasallisen naaraan kaataminen on epäeettistä, se ei myöskään ole järkevää biologisesta näkökulmasta. Jos vasa jää ilman emoa ennen noin vuoden iässä keväällä tapahtuvaa vieroitusta, sillä on paljon heikommat mahdollisuudet kasvaa menestyväksi aikuiseksi valkohäntäpeuraksi. Tällaisilla peuroilla on esimerkiksi heikommat edellytykset päästä dominoivaan asemaan valkohäntäpeurakannassa. Ne joutuvat tyytymään huonoimpiin vuosikotialueisiin ja ne joutuvat myös useammin liikenneonnettomuuksiin. Naaras on tärkeä vasalle koko sen ensimmäisen elinvuoden ajan, jotta vasa oppii esimerkiksi sen, mistä sopivinta ruokaa löytyy eri vuodenaikoina ja miten petojen saaliiksi joutumisen välttämiseksi tulee toimia.
Naaraiden avulla kannan tulevaa kokoa voidaan myös ohjata tehokkaimmin. Jos valkohäntäpeurakannan merkittävä vähentäminen on ajankohtainen, se onnistuu tehokkaimmin vähentämällä lisääntymisiässä olevien naaraiden määrää voimakkaasti. Nuorten aikuisten urosten (2½ – 3½ v.) kaataminen ei ole perusteltua edes kannan voimakkaan vähentämisen yhteydessä.
