Hirvieläinten määrä ja ravinnon kulutus

Hirvien lukumäärä vaikuttaa syntyvien hirvivahinkojen määrään ¹² – mitä enemmän on hirviä, sitä enemmän ne tarvitsevat ravintoa. Ratkaiseva tekijä on hirvien suhde saatavilla olevaan ravinon määrään ja hirvien kerääntyminen tietyille ravintokohteille. Niin ikään hirvikannan suuruus olisi mitoitettava siten, että alueen ravintovarat riittävät hirville ilman laajoja metsävahinkoja. Toisaalta metsänomistaja voi omilla metsänhoidollisilla päätöksillään vaikuttaa hirvivahinkoriskiin ja saatavilla olevan ravinnon määrään.

Hirvien lisäksi Suomessa laiduntaa muitakin hirvieläinlajeja. Hirvi on koko maan mittakaavassa merkittävin laji ja jo ison kokonsa vuoksi se kuluttaa paljon ravintoa. Uudellamaalla, Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa valkohäntäpeuratiheys on kasvanut ja valtakunnallinen kanta-arvio on noin 100 000 yksilöä ⁵². Samoin metsäkauriskanta on runsastunut ⁹⁷ ja poronhoitoalueella suurin sallittu eloporoluku on noin 200 000 poroa ⁶⁶. Hirvieläimet kilpailevat osittain samasta ravintoresurssista, jolloin muiden lajien ravinnonkäyttö voi vähentää hirven ravintoresurssia. Lisäksi muutkin hirvieläimet voivat aiheuttaa haasteita metsänuudistamiseen. Esimerkiksi porojen ylilaidunnuksen vuoksi männyn luontainen uudistuminen saattaa vaikeutua ja hankirajan alla olevat taimet voivat vahingoittua, kun porot kaivavat ravintoa ⁴⁴. Porojen kesäaikainen lehtipuiden laidunnus voi puolestaan vähentää havupuutaimikoiden vesakoitumista ⁴⁰, mutta toisaalta vaikeuttaa lehtipuuston uudistumista ^{40 ja 53}.

Taulukko 1. Aikuisen hirven suuntaa antava ravintomäärä kesällä ja talvella ⁸⁶.

Suomessa elävistä hirvieläimistä hirvi tarvitsee suurimman määrän ravintoa. Yksittäisen valkohäntäpeuran tai metsäkauriin tarvitsema ravinnon määrä on paljon pienempi, mutta toisaalta hirvieläinten yhteismäärä lopulta määrittää kokonaiskulutuksen suuruuden. Kulutettu ravinnon määrä muuttuu myös vuodenaikojen mukana – aktiivisempana kesäaikana ravinnonkulutus on selkeästi talvikautta suurempaa. Lisäksi hirvieläinkantojen sukupuoli- ja ikäjakaumat vaikuttavat osaltaan käytettävän ravinnon määrään.

Valkohäntäpeura ja metsäkauris käyttävät hirveä vähemmän puuvartista ravintoa ja turvautuvat talvella enemmän varpukasvillisuuteen ^{3, 35 ja 77}. Pienet hirvieläimet käyttävät ravintonaan kuitenkin myös havupuita ja vahingot kohdistuvat yleensä nuoriin, alle metrisiin taimiin ^{105 ja 56}. Mänty on yleisesti kuusta maistuvampi ja ravinteikkaat pottitaimet kelpaavat paljasjuurisia paremmin ¹⁰. Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin ravinto ei myöskään ole niin karheaa, kuin hirvellä – hirvi käyttää männyn oksia keskimäärin 2,8­–4,4 millimetrin halkaisijassa ⁴⁵, kun metsäkauriin ja valkohäntäpeuran oksataitokset kohdistuvat keskimäärin puulajeja erottelematta 1,4–3,0 millimetrin välille ^{35, 47, 10 ja 56}.

On hyvä muistaa, että ravinnon saatavuuden ollessaan heikoimmillaan talvikaudella, pienet hirvieläimet hyödyntävät tehokkaasti niille suunnattuja riistanhoidollisia ruokintoja. Toisaalta lisäravinnon tarjoaminen auttaa pitämään kannat luonnontilaista korkeammalla tasolla varsinkin runsaslumisina talvina ^{106 ja 20} ja liian yksipuolinen lisäravinto voi vaikuttaa kielteisesti paitsi metsävahinkojen syntymiseen ⁹⁹, myös eläinten terveyteen ²³. Ruokintaa onkin osattava pitää taiten ja keskityttävä monipuolisen, mutta toisaalta mahdollisimman luontaisen talviravinnon tarjoamiseen. Ruokintoja täytyy olla riittävän tiheästi, ettei yksittäisen ruokintapaikan eläinmäärä nouse esimerkiksi yli kymmeneen yksilöön. On hyvä pitää silti mielessä, että pitkäaikaisen ruokinnan tahattomat seuraukset voivat kasvaa, jos sillä pidetään yllä luonnontilaista korkeampaa eläinkantaa ja eläimet keskittyvät ruokinnan lähettyville ⁷⁶.

Kuten hirven osalta, myös pienten hirvieläinten aiheuttamia taimivahinkoja voidaan vähentää pitämällä kasvatettavan puulajin taimitiheys riittävän suurena. Maistuvuuden vähentämiseksi voidaan suosia myös luontaista uudistamista tai kylvämistä.