Tulevissa kappaleissa kerrotaan, miten riistametsänhoitoa toteutetaan käytännön metsätaloudessa.
Taimikon varhaishoito
Taimikon oikea-aikainen varhaishoito on metsäkanalinnuille eduksi. Taimikon varhaishoidossa on tärkeintä turvata sekametsäisyys sekä monipuolinen pensasto.
Taimikon varhaishoidossa tulee keskittyä poistamaan etukasvuisia puita, jotka kilpailevat kasvatettavien puiden kanssa. Varhaishoidossa on suositeltavaa säilyttää puulajivaihtelua, niin ettei mitään puulajia poisteta kokonaan. Sekapuustoisuuden suosimisen merkitys korostuu karuilla mailla.
Havupuutaimikossa tavoitellaan havupuiden sekoitusta. Kuusitaimikossa säästetään mäntyä ja mäntytaimikossa suojaa luovia kuusia. Männyn kasvua haittaavia kuusia voi tarvittaessa latvoa, jolloin alimmat kuusenoksat tuovat kenttäkerrokseen peittävyyttä.
Koivikon varhaishoidossa havupuiden taimet eivät hitaamman alkukehityksensä vuoksi uhkaa pääpuulajin kasvua.
Monimuotoisuudelle tärkeät puulajit kuten pihlaja, leppä, haapa, pajut, kataja, pähkinäpensas ja jalot lehtipuut tulee säästää, jos ne eivät haittaa kasvatettavien puiden kasvua.
Taimikkoon on hyvä jättää tiheikköä luomaan suojaa ja rakenteellista vaihtelua. Tiheiköstä voi myöhemmin muodostua säästöpuuryhmiä. Sopiva paikka tiheikölle löytyy usein kosteasta painanteesta tai taimikon varjoisalta reunalta. Tiheiköt voi sijoittaa vaikeasti raivattaviin kohtiin ja nopeuttaa näin taimikonhoitajan työtä.
Riistatiheiköt eivät vaikuta Kemera-tukikelpoisuuteen, jos niitä on alle 10 prosenttia taimikon kokonaisalasta.
Uudistamisen yhteydessä säästetyt säästöpuuryhmät jätetään käsittelemättä. Vesistöjen varteen voi jättää käsittelemätön ja raivaamaton suojakaistan, joka kasvatetaan muuta aluetta lehtipuuvaltaisempana.
Katso aiheesta video.
Taimikonharvennus
Metsäkanalinnut hyötyvät taimikonharvennuksista. Ylitiheät taimikot ovat, pyytä lukuun ottamatta, metsäkanalinnuille liian tiheitä. Esimerkiksi teeripoikueet suosivat väljyyttä eli noin 30–40 prosenttia latvuspeittävyyttä. Ylitiheä puusto varjostaa myös maanpohjaa ja haittaa varpujen kasvua.
Taimikonharvennuksessa on tärkeää tukea sekametsärakennetta sekä puuston koko- ja tiheysvaihtelua. Riistametsässä tulee välttää tasarakenteista, yhden puulajin metsikköä. Sekametsäisyyden turvaamiseksi on tarpeen säästää mahdollisuuksien mukaan vähintään kolmea puulajia. Havupuuvaltaisessa metsässä toisen havupuulajin ja lehtipuun yhteenlaskettu tavoiteosuus on vähintään 20–30 prosenttia puuston tilavuudesta.
Lehtipuiden ei tarvitse sijoittua taimikkoon tasaisesti. Usein ne on hyvä jättää ryhmään, jolloin ne luovat puulajivaihtelun lisäksi tiheysvaihtelua. Havumetsässä lehtipuut kannattaa kohdentaa kuvion reunoille ja erityisesti karuilla kasvupaikoilla riistatiheikköihin. Näin varmistetaan kasvatettavien puille riittävä kasvutila. Kuvion valoisilla reunoilla koivut ja lepät tuottavat myös enemmän urpuja teerien ja pyiden ravinnoksi. Aukkopaikoilla, tai kun vaihtoehtona on huonolaatuisten havupuiden kasvatus, lehtipuiden suosiminen on kustannustehokasta.
Monimuotoisuudelle tärkeät puulajit, kuten pihlaja, leppä, haapa, kataja, pähkinäpensas ja jalot lehtipuut tulee säästää, jos ne eivät haittaa kasvatettavien puiden kasvua.
Aiemmissa käsittelyissä säästetyt riistatiheiköt ja säästöpuuryhmät jätetään käsittelemättä. Tiheikköjä säästetään 4–5 kappaletta hehtaarille. Sopiva kohta tiheikölle löytyy usein kosteasta painanteesta tai kuvion reunoilta. Mahdollisuuksien mukaan tiheikkö kannattaa sijoittaa lähelle runsasta mustikanvarvustoa.
Riistatiheiköt eivät vaikuta Kemera-tukikelpoisuuteen, jos niitä on alle 10 prosenttia taimikon kokonaisalasta.
Tiheikköjen lisäksi aukkopaikkoihin voi jättää pienikokoisia ja tulevia harvennuksia haittaamattomia kuusia.
